Pilvipalvelut ja kumppanuus vaakakupissa
Kumppanuus Pilvipalvelut 10.06.2021

Pilvipalvelut ja kumppanuus vaakakupissa

Pilvipalveluiden käytön kasvu on ollut jo pitkään kiihtymistilassa, mutta samalla pilvien kotiuttaminen voimistuu koko ajan taustalla. Tähän on monia syitä, joista useat liittyvät pilvipalveluiden datan kontrolloimattomaan hajautumiseen, tietoturvaan ja kokonaisuuden kustannuksien hallintaan.

Olemme huomanneet, että ilman yhteistyökykyistä kumppania yrityksien on erittäin haastavaa toimia pilvi- ja konesalipalveluiden monimuotoisessa maailmassa, tai se vaatii liiketoiminnalta määrätietoista ja huomattavaa panostusta asiaan koko organisaatiotasolla.

Ajattelemme datakeskuspalveluista seuraavasti:

  • Yrityksen palveluiden käytettävissä tulee olla vakaa ja sertifioitu palvelualusta, joka skaalautuu ylös ja alas aina liiketoiminnan tarpeiden mukaan. Koronapandemia on antanut hyvän esimerkin erityisesti tarpeesta skaalautua alaspäin.
  • Pelkästään mukautuva palvelualusta on yleisesti kuitenkin täysin riittämätön asiakkaan liiketoiminnannalle. Asiakkaan liiketoiminta tarvitsee ennen kaikkea ICT-kulujen ennustettavuutta ja näkyvyyttä siihen, mistä kokonaiskulut muodostuvat.
  • Tietohallinto puolestaan arvostaa mm. ICT-kokonaisuuden kontrollia ja edistyneitä analytiikka- ja automaatiopalveluita, joilla he saavat datoihinsa ja työkuormiin hyvän näkyvyyden ja hallittavuuden.

Ei miten, vaan miksi.

Kokonaisuutta on haastava hallita ja lähes poikkeuksetta yritykset tarvitsevat siinä apua. Jokaisella yrityksellä on omat tarpeensa ja omat lähtökohtansa. Osa toimii omissa konesaleissa, käyttää kumppaninsa pilvipalvelua tai toimii julkipilvissä. Yhteistä kaikille on kuitenkin se, että jokainen organisaatioyksikkö tarvitsee sparrausapua ICT-asioissa.

Advania tarjoaa hybridipilviratkaisua, jossa palvelut voivat sijaita Advanian Suomen konesalissa, asiakkaan konesalissa tai julkipilvissä. Advanian hybridipilvessä asiakkaan datat ovat siellä missä niiden kuuluu sijaita, palvelualusta skaalautuu liiketoimintatarpeiden mukaisesti ja turvaa liiketoimintapalveluiden jatkuvuuden.

Infrastruktuuripalveluiden päälle tuotamme ICT-palveluiden hallintaa kolmella eri palvelutasolla asiakkaan tarpeiden mukaisesti:

  • Base: Asiakkaille, jotka haluavat itse hallita ICT-ympäristöään.
  • Standard: Asiakkaille, joka haluavat ulkoistaa osan IT-infran tehtävistään Advanialle.
  • Premium: Asiakkaille, jotka haluavat Advanian ottavan täyden vastuun yrityksensä ICT-ympäristöstä palveluna.

Samankaltaisia