Pilvipalvelut

Yläpilvestä konkretiaan -tapahtumassa pilvi tuotiin arjen päätöksiksi

Advania Finland

Kirjoittanut Advania Finland

Pilvi lupaa ketteryyttä, turvallisuutta ja skaalautuvuutta – mutta todellinen arvo syntyy vasta arjen päätöksissä. Yläpilvestä konkretiaan -tapahtumassa 25.3.2026 Musiikkitalolla pilvi tuotiin tietoisesti lähemmäs käytäntöä, kun asiakkaat ja asiantuntijat jakoivat kokemuksiaan hallituista valinnoista, jatkuvuudesta ja vastuista. 

Hopeareunus ei synny itsestään - pilvessäkään

Satu Koskinen (YTK Työttömyyskassa) aloitti päivän ilmiöllä, jonka moni tunnistaa. Pilvestä ja tekoälystä käytävä keskustelu kärjistyy helposti. Sosiaalinen media luo kuplia, joissa pilvi näyttäytyy joko kaiken ratkaisevana ihmelääkkeenä tai hallitsemattomana riskinä. Todellisuus on kuitenkin huomattavasti monimuotoisempi.

Koskinen korosti, ettei Suomessa ole yhtenäisiä sääntöjä tai linjauksia, vaan kyberturvallisuutta ja pilvipalveluita koskevat linjaukset ovat hajautuneita. Tämän vuoksi jokaisen organisaation on tehtävä päätökset oman toimintaympäristönsä lähtökohdista. Omien ratkaisujen lisäksi on ymmärrettävä myös riippuvuudet ja kumppanien valmiudet – lopulta kokonaisuus ratkaisee.

Puheenvuoron ytimessä oli tiedostamaton pilviriippuvuus. Pilvinatiivisiin ratkaisuihin ei usein päädytä tietoisella päätöksellä, vaan askel kerrallaan. Samalla tulee päätetyksi myös se, kuinka helppoa ympäristöstä on tarvittaessa poistua. Siksi pilvistrategia ei ole vain IT:n dokumentti, vaan asia, jonka on oltava kirkas myös johdolle.

Suvereniteetti Microsoft-pilvessä

Juha Karppinen (Microsoft) tarkasteli puheenvuorossaan suvereniteettia käytännönläheisesti jatkuvuuden näkökulmasta. Hänen mukaansa suuri osa huolista kiteytyy lopulta yhteen kysymykseen: toimiiko liiketoiminnan kannalta kriittinen järjestelmä myös kriisissä ja poikkeustilanteessa.

Karppinen purki yleisiä mielikuvia pilvipalveluihin ja geopoliittisiin riskeihin liittyen. Asiakas omistaa datansa, eikä pilvipalveluissa ole mekanismia, jolla palvelut voitaisiin mielivaltaisesti katkaista. Tietopyynnöt perustuvat lakiin ja tarkkaan prosessiin, ja Microsoft on sitoutunut haastamaan pyynnöt, jotka eivät täytä EUlainsäädännön vaatimuksia.

Eurooppalaista suvereniteettia rakennetaan konkreettisilla teoilla. Microsoft investoi eurooppalaiseen infrastruktuuriin, myös Suomeen. EU Data Boundary varmistaa datan käsittelyn EU:n sisällä, ja asiakkailla on käytössään yhä enemmän teknisiä keinoja vahvistaa omaa kontrolliaan – kuten omat salausavaimet, Data Guardian -toiminnot ja erilaiset hybridimallit.

Karppinen muistutti, että suvereniteetti ei ole yksi ympäristö tai yksittäinen pilvi. Se on jatkumo, jossa julkiseen pilveen voidaan lisätä hallintaa ja näkyvyyttä liiketoiminnan tarpeiden mukaan. Jokainen lisätty kontrolli tuo mukanaan myös kompromisseja, esimerkiksi joustavuuden suhteen.

Teollisuusliiton pilvimatka - konesalista kohti data- ja AI-aikaa

Ari Pöyry (Teollisuusliitto) toi keskusteluun konkreettisen asiakasnäkökulman. Teollisuusliiton pilvimatka oli pitkä kehityskaari, johon vaikuttivat sääntely, tietosuoja ja luottamus.

Alkuvaiheessa oma konesali tuntui turvallisimmalta ratkaisulta. Ajan myötä kapasiteetin rajat, investointien kasvu ja sovellustoimittajien suunta muokkasivat todellisuutta. Pilvisiirtymä ei tapahtunut yhdellä päätöksellä, vaan vaiheittain. Ensin rakennettiin jatkuvuutta ja varautumista. Sen jälkeen määriteltiin hallintamallit, roolit ja vastuut. Dokumentaatiota kertyi runsaasti, ja ratkaisuja arvioitiin myös ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa. Varsinainen siirto tehtiin tiiviissä yhteistyössä toimittajien kanssa – kokeillen ja oppien.

Pöyry korosti, että monitoimittajaympäristössä pilvi vaatii kokonaisuuden ymmärtämistä. Tekninen ratkaisu ei riitä, jos palvelu ei toimi liiketoiminnan arjessa.

Vähemmän rautaa , enemmän arvoa: miten hybdiridipilvi leikkaa tiedostotallennuksen kustannuksia

Aamupäivän viimeisessä puheenvuorossa Jarkko Särkimäki (Advania) tarkasteli pilveä kustannusten ja tiedonhallinnan näkökulmasta. Hänen viestinsä oli kirkas: suurin osa IT‑kustannuksista syntyy monimutkaisuudesta, ei laitteista.

Perinteisessä ympäristössä kapasiteetti kasvaa, datasiilot lisääntyvät ja ylläpito vie valtaosan budjetista. Hybridipilvi auttaa purkamaan teknistä velkaa, siirtämään kustannuksia investoinneista käyttöön ja parantamaan samalla tietoturvaa ja palautumiskykyä.

Särkimäki kiteytti asian yksinkertaisesti: säästöt syntyvät, kun turha kompleksisuus poistuu. Kun arkkitehtuuri selkeytyy, vapautuu aikaa ja rahaa kehittämiseen ja liiketoiminnan arvoon.

 

Katso myös