Hyvän mielen työpaikka -merkki vahvistaa Advanian suuntaa
Advania on saanut Hyvän mielen työpaikka® ‑merkin tunnustuksena sitoutumisestaan mielenterveyden ja työhyvinvoinnin edistämiseen. Merkin myöntää MIELI Suomen Mielenterveys ry, ja se annetaan työpaikoille, jotka kehittävät mielenterveyttä tukevia käytäntöjä suunnitelmallisesti osana arkea.
Hyvän mielen työpaikka® ‑merkki osoittaa, että Advanialla panostetaan turvalliseen, kannustavaan ja avoimeen ilmapiiriin sekä hyvinvoinnin, yhteistyön ja yhteisöllisyyden vahvistamiseen. Se toimii sekä tunnustuksena jo tehdystä työstä että välineenä jatkuvaan kehittämiseen.
”Hyvinvointi työelämässä muodostuu arjen sujuvuudesta: toimivasta työstä, riittävästä palautumisesta ja avoimesta työilmapiiristä. Hyvän mielen työpaikka -merkki vahvistaa suuntaa, johon olemme jo pitkään kulkeneet”, toteaa Advanian People & Culture Director Anu Puurula.
Arjen käytännöt tukevat jaksamista
Advanialla mielenterveyttä tuetaan monin konkreettisin arjen käytännöin. Työkyvyn ja jaksamisen teemat ovat osa avointa keskustelua, ja varhaiseen tukeen panostetaan systemaattisesti esihenkilötyön kautta. Käytössä on yhtenäinen varhaisen tuen malli, jonka tavoitteena on helpottaa asioiden puheeksi ottamista ja tuen hakemista.
Avoimen keskustelukulttuurin vahvistamiseksi Advania on osallistunut myös Maailman mielenterveyspäivään ja nostanut esiin työntekijöiden omia kokemuksia jaksamisesta ja arjen kuormituksesta. Tavoitteena on madaltaa kynnystä puhua mielenterveydestä ja lisätä ymmärrystä erilaisista elämäntilanteista osana työyhteisön arkea.
Työtapojen kehittämistä ja työn hallintaa tuetaan lisäksi Focus Tiger ‑ohjelman avulla, jonka tavoitteena on parantaa keskittymistä, vähentää kuormitusta ja tukea sujuvampaa työarkea. Työterveyskumppani Mehiläinen tarjoaa advanialaisille kattavat mielenterveyden tukipalvelut osana työterveyshuoltoa. Yhteisöllisyyttä ja palautumista edistävät lisäksi toimistojen yhteiset kohtaamiset, henkilöstökerhot sekä pienet arjen teot, kuten yhteiset aamuhetket ja välipalat. Näillä vahvistetaan tunnetta siitä, että työssä jaksaminen on yhteinen asia.
Sitoutuminen jatkuu
Hyvän mielen työpaikka® ‑merkki ei tarkoita, että työ mielenterveyden eteen olisi valmis. Päinvastoin – se vahvistaa Advanian pitkäjänteistä sitoutumista kehittää työyhteisöä edelleen, tunnistaa toimivia käytäntöjä ja tarttua kehityskohteisiin rohkeasti.
Merkin myötä Advania saa myös uutta tukea ja työkaluja hyvinvoinnin johtamiseen, mikä auttaa varmistamaan, että arjen sujuvuus, palautuminen ja avoin ilmapiiri pysyvät toiminnan ytimessä nyt ja tulevaisuudessa.
Lue lisää Hyvän mielen työpaikka merkistä >