Discussion_1980x1080
Uratarinat

Uratarinat

Jokaisella on oma uratarinansa. Miten olemme valinneet alamme ja työpaikkamme?
Mitä sen jälkeen on tapahtunut? Annetaan advanialaisten kertoa itse.

tutustu meihin advanialaisiin

Timo Järnfors, Projektipäällikkö

TimoJarnfors_150x150

Tässä blogissa projektipäällikkömme Timo Järnfors kertoo mietteitään rooliin ja yritykseen liittyen. Timo kokee saaneensa jo hyvän käsityksen talon tavoista ja solahtaneensa niin rooliin kuin Advanialle (silloinen Valtti) sujuvasti, vaikka onkin vielä suht tuore talossa.

Timo tuli Advanialle tammikuussa 2021 projektipäällikön rooliin. Talo ei ollut ennestään tuttu Timolle, mutta aiemmin Advanialla töissä ollut kaveri vinkkasi, että "mukava talo kyseessä, kannattaa hakea pestiä”. Ensimmäisellä kierroksella ei vielä napannut, sillä tehtävä päätettiin täyttää talon sisältä, mutta parin kuukauden päästä oli lisää kollegoita hakusessa, ja Timo hyvänä ehdokkaana oli jäänyt mieleen, jonka myötä hän päätyi Advanialle.

Timolla on monipuolinen tausta IT-alan tehtävistä; hän aloitti parikymmentä vuotta sitten ensin koodarina ja siirtyi myöhemmin projektin- ja palveluhallintaan. Hänellä on kokemusta ja näkemystä eri toimialoilta, ja sertifiointejakin on tullut suoritettua. Timo näkee, että niistä on tiettyä etua myös projektipäällikön tehtävissä; Advaniallakin näitä kannustetaan suorittamaan. Timo onkin juuri aloittamassa Cloud Digital Leader -sertin opiskelua. Vapaa-ajalla Timo viettää aikaa perheen parissa. Lisäksi hän harrastaa kuntourheilua monipuolisesti ja luonnossa liikkuminen on tärkeää.

Kollegana Timo kuvailee olevansa rento ja asiantunteva ammattilainen. Hän perehtyy asioihin ja auttaa mielellään aina kun tarvetta tulee. Tärkeimpiä sisäisiä sidosryhmiä ovat omat palvelin- tietoliikenne- ja verkkoasiantuntijat. Asiakkaan puolella eniten tulee asioitua asiakkaan projektipäällikön, asiantuntijoiden ja tietohallintopäällikön kanssa.

Millainen henkilö sopii tehtävään ja mitä rooli pitää sisällään?

Tulevalta kollegalta Timo toivoo rentoutta, ammattimaisuutta ja hyvää sparrailua. Hän kokee, että tehtävässä monipuolinen tausta ja infrapuolen kokemus eduksi. Mutta tärkeintä hänen mielestään on aito into ja halu tehdä näitä projekteja ja töitä.

Projekteista Timo kertoo, että ne ovat enemmän painottuneet perinteiseen vesiputousmalliin, sillä infraprojektit erityisesti sujuvat luontevasti tällä mallilla. Toki myös ketterät menetelmät ovat käytössä ajoittain. Projekteja on paljon eri firmoille eri toimialoilla. Tyypillisimpiä ovat infraprojektit, joissa esim. suoritetaan palvelinmigraatioita ja palveluiden siirtoja Advanian konesaleihin. Projektien kesto vaihtelee yleensä muutamasta kuukaudesta puoleen vuoteen.

Matkastaan Advanialla Timo on nauttinut hyvän työporukan lisäksi erityisesti siitä, että kannustetaan ottamaan vastuuta ja tekemään päätöksiä itse oman työn raameissa, toisin kuin isoissa, hieman byrokraattisissa firmoissa. Lisäksi Timoa on ilahduttanut mahdollisuus opiskella uutta, modernit työvälineet ja ympäristöt ja aito mahdollisuus etätöihin, vaikka mukavaa onkin käydä konttorilla kollegoita tapaamassa.