Discussion_1980x1080
Uratarinat

Uratarinat

Jokaisella on oma uratarinansa. Miten olemme valinneet alamme ja työpaikkamme?
Mitä sen jälkeen on tapahtunut? Annetaan advanialaisten kertoa itse.

Tutustu meihin advanialaisiin

Tuomas Pasanen, Lead Cloud Architect

TuomasPasanen_150x150
Pilveä pukkaa - blogissa Cloud-arkkitehtimme Tuomaksen ajatuksia työstään

Suunnittelimme syksyn resursointia ja työpöydälle tuli pyyntö löytää pari Cloud-arkkitehtiä Advanian yksikköön (silloinen Valtti) Tuomas Pasasen ja tiimiläisten kollegaksi. Hmm, pari pilviarkkaria, piece of cake – NOT! :D

No, ei muuta kuin rekrytoinnit tulille ja päätin lisäksi keskustella joulukuussa 2020 taloon tulleen Tuomaksen kanssa Cloud-arkkitehdin tehtävästä ja hänen fiiliksistään suhteellisen uutena työntekijänä.

Tuomas aloitti työt joulukuussa 2020 toimittuaan pari vuotta julkipilvipuolella DevOps -konsulttina. DevOps-konsultoinnin lisäksi Tuomaksella on takanaan monipuolinen 15 vuoden IT-ura, jonka aikana hän on edennyt helpparista ja monitoroinnista järjestelmä- sekä tietokanta-asiantuntijan hommiin. Vuodesta 2010 lähtien kokemusta on kertynyt konsultoinnista ja vaativammista arkkitehdin projekteista eri yrityksien data- ja pilvijärjestelmissä. Työpaikka on vaihtunut melko usein, sillä haasteet ja uuden oppiminen sekä uudet tavoitteet motivoivat urheilijataustaista Tuomasta.

Talo ei ollut Tuomakselle ennestään tuttu, mutta kun yhteydenotto tuli ja jutustelut aloitettiin, kiinnostui hän kuulemaan lisää ja alkoi tutustumaan yritykseen lisää. Hyvin monipuolisen kokemuksen kartuttua eri yrityksistä ja konsultointiprojekteista, Tuomas alkoi hahmotella Advanian potentiaalia modernissa hybridpilvimaailmassa.

Asiakkaiden ei ole aina järkevää migroida kaikkia palveluita suoraan julkipilveen ja usein tämäntyyppisten migraatioprojektien jälkeen ympäristöt jäävät oman onnensa nojaan. Jatkuvat palvelut ja pilviympäristön toimiva hallintamalli ovat asiakkaiden liiketoiminnalle kantava kivijalka. Tämän päälle julkipilvestä on ketterä ottaa tarvittavat lisäarvopalvelut käyttöön asiakkaan tarpeiden mukaan. Advania voi tarjota nämä kaikki asiakkailleen. Meillä on paljon asiakkaita, ja erityisen houkuttelevalta tuntui päästä aidosti vaikuttamaan, kehittämään ja auttamaan asiakkaita parantamaan liiketoimintaansa”, Tuomas kertoo.

Pitkäjänteistä pilvihommaa monipuolisessa työympäristössä

Työpaikan vaihtoa Tuomas ei ole katunut hetkeäkään; hän on perheellisenä tykännyt siitä, että hommia voi tehdä pitkäjänteisemmin ja rauhallisemmin. Lisäksi yhdessä tekeminen ja hyvä tiimihenki ovat plussaa. Tuomas uskoo, että kehitettävää riittää moneksi vuodeksi niin omassa osaamisessa kuin asiakkaiden liiketoiminnan viemisessä eteenpäin.

Omaa osaamistaan pääsee aidosti kehittämään kursseilla ja sertifiointien tiimoilta. Käytössä on uusimpia teknologioita, kuten Kubernetes konttiympäristöjä ja Azure DevOps- CI/CD-putkia. Google-datapalveluita ja ympäristöjä pääsee kuvaamaan Terraformilla. Tuomas mielellään sparrailee ja jakaa osaamistaan näiden suhteen, sekä innovoi kaikenlaista uutta.

”Advanialla tehdään moderneja asioita ja tuodaan ihan uusia pilvipalveluita lisäpalveluina asiakkaiden olemassa olevien ympäristöjen päälle. Eli käytännössä yhdistetään oma konesalimme julkipilvipalveluihin, mikä mahdollistaa esimerkiksi data-analytiikan moderneilla julkipilvipalveluilla tai vaikka mobiilisovellusten kehityksen asiakkaan dataa hyödyntäen. Näin asiakkaat voivat kasvattaa ja kehittää omaa liiketoimintaansa ketterästi”, Tuomas kuvailee.

Itse tehtävässä toimitaan paljon asiakkaiden kanssa; tehdään workshopeja, kerrotaan pilvipalveluista ja toimitaan myyjän parina asiakastilanteissa.

”Cloud-arkkitehti pääsee kertomaan mitä mahdollisuuksia on, ja on kiva, kun asiakkaat ovat aidosti innoissaan tästä. Sitten tuotannon kollegoiden kanssa pohditaan, kuinka ratkaisut saadaan kätevimmin tehtyä. Tärkeää on ymmärtää asiakkaan kokonaisarkkitehtuuria ja viedä sitä moderniin suuntaan asiakaslähtöisesti. Eli ei niinkään siirretä migraationa kaikkea konesalista pilveen, vaan mietitään kuinka ottaa pilvipalvelut käyttöön niin, että asiakas saa parhaan lisäarvon”, Tuomas sanoo.  

Mikään ei tietenkään ole täydellistä ja Tuomas mietti myös mahdollisia kehityskohteita Advanialla. Hän pohti, että nykypäivän jatkuvan kehityksen ja muutoksen myllertämässä IT-maailmassa prosessit ja tekeminen hakevat jatkuvasti paikkaansa. Toisaalta tämä tuo päivään mukavaa vaihtelua, kun tekemisen suuntaa on tarkasteltava useammin. Asioita joutuu pohtimaan monelta kantilta, jotta kokonaisuuden saa toimimaan, joka onkin erityisesti Tuomaksen mieleen. Advanian yksi tavoite on saada prosessit sille mallille, että jokapäiväinen työ on kaikille sujuvaa ja mielekästä.

Muutama sana yrityksestä

Yrityksessä panostetaan ja kannustetaan aidosti osaamisen sekä oman ammattitaidon kehittämiseen. Työkulttuuri on eteenpäin menevä, rento ja avoin; tekemisen meininkiä piisaa. Työntekijöiden hyvinvoinnista halutaan pitää huolta, ja etätyömahdollisuudet sekä joustava työaika helpottavat arjen sujumista.