

Uuden oppimista ja itsensä kehittämistä, yhdessä menestymistä ja ylpeyttä omasta sekä kollegoiden ammattitaidosta
Advaniaa on rakennettu pala palalta, ja yhdessä olemme enemmän kuin erillämme. Ammattilaiset kehittyvät vain parhaiden parissa. Siksi Advania on paras kasvualusta koville osaajille. Meillä on näkemystä ja osaamista löytää ratkaisut sekä loputon uteliaisuus haastaa itseämme ja toisiamme uudistumaan.
Arvojemme mukaisesti suhtaudumme tulevaan uteliain ja avoimin mielin. Sytymme uuden oppimisesta ja jaamme osaamistamme muille. Asetamme koko joukkueen onnistumisen ykköseksi ja toimimme yhteisesti sovittujen pelisääntöjen mukaan toisiamme kunnioittaen, kannustaen ja auttaen. Teemme aina parhaamme ja olemme ylpeitä ammattitaidostamme. Korjaamme ja kehitämme, pyrimme kohti parempaa ja ratkomme ongelmat yhdessä.
Lyhyesti Advaniasta
Advania on vahvasti kasvava pohjoiseurooppalainen IT- ja digipalveluyhtiö, jolla on yli 4 200 huippuasiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Islannissa ja Isossa-Britanniassa. Suomessa meitä on 330. Kansainvälinen organisaatiomme tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia urakehitykseen.
Tehtävämme on auttaa asiakkaidemme jokapäiväistä elämää innovatiivisilla ja harkituilla IT-palveluilla ja digitaalista työntekijäkokemusta parantavilla ratkaisuilla. Ja siinä me olemme yhdessä todella hyviä!
Suomen-toimistomme sijaitsevat Espoossa, Lahdessa, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Työkulttuurimme on tasa-arvoinen, rento ja luottamukseen perustuva.
Hyppää joukkoomme luomaan arvoa ihmisille, yrityksille ja yhteiskunnalle!
Miksi Advanialle?
Toimintaamme ohjaavat mutkattomuus, rehellisyys, luovuus ja vahva ammattitaito. Periaatteemme ”Ihmiset edellä”, tarkoittaa Advanian arjessa alla kuvattuja asioita.

Panostamme henkilöstön hyvinvointiin
Jotta arki olisi mahdollisimman sujuvaa ja pystyisit keskittymään tärkeisiin asioihin, panostamme hyvinvointiisi.
Tarjoamme erittäin kattavat työsuhde-edut, kuten täydet lomat heti työsuhteen alusta alkaen, lounas-, virike-, työmatka-, hammashoito- ja hierontaetu, erittäin laaja työterveyshuolto, sairaan lapsen hoitoetu, vapaa-ajan tapaturmavakuutus, työsuhdepolkupyörä ja henkilöstökerhoja.
Meillä etätyön tekeminen on normiarkea, ja pääset myös oikeasti vaikuttamaan omaan työhösi ja koko organisaatiomme toimintaan. Olemme myös määritelleet johtamistyön periaatteet, johon kaikki esihenkilöt ja johto ovat sitoutuneet.

Olemme osa yhteisöä
Advanialla hyvä työilmapiiri ja yhteisöllisyys näkyvät arjessa. Kohtaamme säännöllisesti henkilöstökerhoissa, yhteisissä tapahtumissa ja virtuaalisesti. Olemme myös osa Advanian kansainvälistä huippuosaajien verkostoa Pohjois-Euroopassa. Välitämme toisistamme ja sytymme yhteisistä onnistumisista.
Kullekin toimistollemme on nimetty toimistosankarit, jotka vastaavat kokoontumisten järjestämisestä. Yksi hauska tapa kohdata kollegoita on työntekijöiden itsensä ideoimat henkilöstökerhot, kuten ulkoilu-, hyvinvointi-, pokeri-, lautapeli-, e-urheilu- ja frisbeegolfkerho. Uusia ideoita otetaan aina ilolla vastaan!

Tarjoamme kasvualustan koville osaajille
Koska haluamme olla asiantuntijoillemme paras työpaikka ja asiakkaillemme paras kumppani, kannustamme työntekijöitämme uuden oppimiseen ja mahdollistamme osaamisen kehittämisen.
Viikoittain pidettävä Advania Akatemia on sisäinen osaamisen jakamisen foorumimme. Kaikki työntekijät ovat tervetulleita pitämään esityksen omasta osaamisalueestaan, ja joskus kuulemme myös ulkopuolisia puhujia, kuten asiakkaitamme.