ISO 14001:2015; Konesali- ja kapasiteettiliiketoiminta , sovellusasiantuntijapalvelut sekä loppukäyttäjälaitteiden myynti ja hankintatuki
Vastuullisuutemme pohjautuu omiin eettisiin toimintatapoihimme, YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen ja kestävän kehityksen tavoitteisiin, jotka liittyvät ihmisoikeuksiin, työelämään, ympäristöön ja korruption vastaiseen toimintaan.
Haluamme olla yksi oman alamme ja yhteistyöverkostomme suunnannäyttäjistä vastuullisuuskysymyksissä. Teemme pitkäjänteistä yhteistyötä kumppaneidemme kanssa. Olemme jäsenenä Responsible Business Alliancessa, joka tukee elektroniikan maailmanlaajuisten toimitusketjujen vaikutuspiiriin kuuluvien työntekijöiden ja yhteisöjen oikeuksia ja hyvinvointia.
Oman toimintamme osalta meille on tärkeää eettisten toimintaperiaatteiden noudattaminen, tasa-arvoisen ja monimuotoisen työkulttuurin edistäminen sekä työntekijöidemme ja meille työskentelevien henkilöiden hyvinvoinnin varmistaminen.
Palveluiden digitalisoituminen lisää päästöjä. Vastuullisena IT-kumppanina Advania Finland tekee koko ajan töitä esimerkiksi IT-järjestelmien ja datakeskusten aiheuttamien ympäristövaikutusten pienentämiseksi. Energia on yksi keskeinen toimenpiteiden kohde. Pyrimme parantamaan energiatehokkuutta ja vähentämään energiankulutusta. Edellytämme konesalikumppaneiltamme 100 %:sti uusiutuvan sähkön käyttöä.
Yhä vahvempi rooli on myös kiertotalouden perusperiaatteilla, jotka auttavat meitä pienentämään toimintamme ympäristövaikutuksia. Lisäksi ympäristösuojelun tukeminen sekä henkilöstömme ympäristötietoisuuden lisääminen ovat meille tärkeitä asioita.
Lue lisää:
Advania Groupin vuoden 2024 yhdistetty vuosikertomus ja vastuullisuusraportti kuvaa vahvaa kehitystämme sekä liiketoiminnassa että vastuullisuudessa. Olemme vähentäneet päästöjä, laajentaneet kiertotalouteen perustuvia IT-aloitteita ja saavuttaneet mitattavissa olevia parannuksia tärkeimmissä sosiaalisissa ja ympäristöllisissä prioriteeteissamme.
Vuoden 2024 vuosi- ja vastuullisuusraportti on laadittu tiiviissä yhteistyössä keskeisten sidosryhmien kanssa sekä Euroopan unionin kestävän kehityksen raportointivaatimusten mukaisesti. Näiden vaatimusten myötä Advaniassa kehitetään tapaa, jolla organisaatiomme ilmaisee ja raportoi kestävän kehityksen sitoutumuksia ja tavoitteita.
Katso Advania Groupin sivuilta edelliset vastuullisuusraportit sekä tietoa käytännöistämme.
Kanavan kautta voi ilmoittaa esimerkiksi seuraavista rikkomusepäilyistä: eturistiriidat ja lahjonta, ihmisoikeusrikkomukset, taloudelliset väärinkäytökset, ympäristörikkomukset.
Advania suojaa yksityisyyttäsi ja haluamme sinun tuntevan olosi turvalliseksi, kun annat tietosi meille. Käsittelemme tietojasi luottamuksella.